Mä en oo koskaan ennen Juhania seurustellut, ja olin vahvasti sitä mieltä että en muuten tasan tulis koskaan seurustelemaankaan. Sitte tuli Juhani, tutustuttiin ehkä kaks viikkoa ja sitten me jo seurusteltiinki. Meillä ei siis koskaan oo ollu mitään kaverivaihetta, puhumattakaan siitä että mä oisin Juhania tuntenu ihmisenä paljon mitään, ennen ku virallisesti alettiin seurustelemaan. Mä en kumminkaa epäröiny alottaa suhdetta, oli semmonen tunne että nyt tai ei ikinä. Ja hyvin se tunne on kestänykki, jo vuoden päivät.
On outoo ajatella tavallaan kuin läheiseks joku voi tulla ihmiselle. Mä oon niitä ihmisiä, joitten on vaikee luottaa keneenkään, ja luottamus vie hirveesti aikaa. Silti oon ihminen, jolle on helpottavinta puhua vaikeista asioista. Siksi ei oo mitään parempaa ku löytää ihminen, joka ymmärtää sua ilman että sanot mitään, tietää miten auttaa ja tukee aina, teit mitä tahansa. Se on mun mielestä parasta seurustelussa. Tietysti ton saman tunteen voi löytää hyvistä ystävistä, ja onneksi moni löytääkin. Kyllä mä mun läheisimpiin kavereihinikin luotan, mut Juhani on se jolle mä voin kertoo aina kaiken pelkäämättä.
Tästä tuli vähän tämmönen lässynlässyn postaus, mutta ainakin joku sai illan naurut jos ei muuta, palaillaan paremman asian kanssa myöhemmin :).
